Home alone 4

Nyt alkaa viikko olla jo lopuillaan. Vielä huominen ja sitten on jälleen paluu arkeen... Väinön arki alkaa tosin vasta tiistaina, koska perhe tulee kotiin myöhään maanantai-iltana. ;)

Mulla ei ole enää mitään mielikuvaa siitä, mitä teimme Väinön kanssa torstaina, joten enpä kerro siitä mitään. Minullako muka hatara pää, ehei...

Eilen illalla lähdimme Väinön kanssa kyläilemään ystäväni luokse. Nurkkien nuuhkimisen jälkeen se jopa suostui rauhottuakin ja käydä pötköttämään jalkoihimme. Mukaan olin ottanut sille puruluun ja kun annoin sen, se juoksi sen kanssa olohuoneeseen! Kotona se tekee aivan samaa, mutta siellä tilanne on hieman eri, kun yleensä sitten menemme myös mukaan olohuoneeseen ja olemme antaneet luun keittiössä, joka on olohuoneen vieressä. Ystäväni luona annoin luun kuitenkin ystäväni huoneessa, joka on AIVAN eri päässä taloa kuin olohuone. Väinöllä on siis selkeästi olohuonevaisto.

Yhden valtaisan vaahtokarkin Väinö päätti myös pistää poskeensa. Ensimmäisellä kerralla, kun se otti herkun suuhun, sain sen vielä pois siltä ja heitin namun roskiin. Hetken kuluttua Väinö kuitenkin syöksyi roskikselle, nappasi namin suuhun ja nielaisi sen ennen kuin ehdin edes nousta tuolilta seisomaan. Taisi poika taas tietää, mikä on kiellettyä...

No, kuten sanoin, kyllä Väinö sitten lopulta rauhottui. Mutta kun telkkarissa yhtäkkiä nainen alkoi kiljua, Väinö päätti haukahtaa oikein kunnolla. Se on aina jännittävää kuulla, kun Väinö haukkuu, koska sitä tapahtuu niin harvoin, että on vaikea tietää, miltä se milloinkin äänenmurroksensa kanssa kuulostaa! Rauhoittelin Väinöä sitten ja kerroin ystävällenikin, että yleensä Väinö ei kyllä hauku. Ja siinä vaiheessa Väinö päätti tietenkin taas kertoa oman mielipiteensä asiasta ja se juoksi eteisten oville (talossa siis kaksi sisäänkäytiä) ja alkoi haukkua... Että niin, ei meidän koira muka hauku.

Tänään aamupäivällä kävimme viemässä veljeni Tuomaksen treenikämpälle. Väinö oli niin onnellinen, kun oli joku tuttu henkilö paijaamassa autossa! Vaikkakin pääsääntöisesti olen tehnyt niin, että päivän pisin lenkki on iltapäivisin, menimme suoraan Rajasaareen. Helpompihan se on mennä silloin, kun on jo liikkeellä muutenkin.

Ensin ajattelin, että koko Rajasaari-reissu on täysi fiasko! Heti portilla joku koira käy Väinön kimppuun oikein kunnolla! Toinen koira piti mennä erottamaan Väinöstä ihmisvoimin. Ja vaikkakin on totta, että Väinön on hyvä oppia, etteivät kaikki koirat ole mukavia ja Väinön on myös opittava pitämään puoliaan, on minusta silti epäreilua, että jotkut ihmiset antavat koiransa tuollalailla kiusata toisia! Se olin nimittäin minä, joka sen toisen koiran siitä siirsi pois, vaikka senkin omistaja oli kyllä aivan vieressä...

Nojoo, jatkoimme sitten saaren kiertämistä ja menimme jäälle, kun siellä oli paljon muitakin koiria. Ja ette kuulkaas usko, taas joku-mikälie-koira käy Väinön kimppuun!!! Ja taas minä menin erottamaan ne, kun Väinö raukka itkee ja vinkuu maassa! Voi että mua raivostutti siinä vaiheessa! Muutenkin Väinö sai useilta koirilta epämääräistä murinaa. :( Lopulta Väinö vain kulki takanani eikä uskaltanut mennä tutustumaan keneenkään.

Tähän väliin on kuitenkin syytä mainita, ettei Väinö todellakaan ollut ainoa, joka sai kyytiä... useat koirat tappelivat siellä ja useampaan kertaankin. Ja vaikka en mikään koiraviisas olekaan, näin kyllä, ettei siinä aina ollut todellakaan kyse leikistä.

Päätimme Väinön kanssa kulkea sitten keskenämme. Väinö onneksi kyllä viihtyy yksinäänkin (tai siis minun kanssa) ihan hyvin. Nytkin se innoissaan juoksi mäkiä ylös ja alas ja sitten aina luokseni ja taas pois. Saaren toisella puolella tapasimme pikaisesti nuoren labbiksen (olikohan sen nimi Max... hatara pää, pahoittelen), jonka kanssa Väinö sai leikkiä vähän aikaa. Valitettavasti he olivat kuitenkin jo lähdössä ja siksi leikki jäi lyhyeksi. Mutta Väinön onneksi saimme kuulla, että labbis asuu aivan lähellämme, eli kenties näemme sitä vielä jatkossa!

Tapaus piristi minua sen verran, että päätin, että yritämme Väinön kanssa vielä uudestaan kavereiden etsimistä jäältä. Tällä kertaa kukaan ei rähinöinyt Väinölle, mutta Väinö oli yhä kovin varautunut. Kun kavereita ei vieläkään näkynyt, kiersimme saaren taas keskenämme. Kolmas kerta jäällä olikin sitten aivan täyspotti! 11-kuinen valkoinen länsiylämaanterrieri Pilvi leikki Väinön kanssa aivan innoissaan, huolimatta siitä että se oli ehkä noin viidesosa Väinön kokoinen :D Vauhtia sillä kyllä riitti eikä Väinö saanut sitä hippaleikissä kiinni kai kertaakaan.

En tahdo syyllistää ketään, mutta huomasinpahan vain, että kun eräs ihmisjoukkio koirineen poistui saarelta, tappelut vähenivät ja jäljelle jääneet koirat vain leikkivät. Tiedä sitten, mistä johtui...

Nyt Väinö taas nukkuu, mitäpä muutakaan ;)