perjantai 26. syyskuuta 2008

Syntymäpäiviä

Kappas, kappas, onkin aika taas vierähtänyt hurjan nopeasti! Paljon on kuitenkin tässä jo ehtinyt tapahtuakin...

Toissapäivänä, keskiviikkona 24.9., Väinö täytti 3 kuukautta! Se on nyt siis ¼-vuotias =). "Lahjaksi" Väinöltä vietiin yksi ateria eli nyt se saa vain kolme ateriaa päivässä, oh-no! Heti ruoan jälkeen Väinö koluaakin kaikki nurkat ikään kuin etsien lisää ruokaa, mutta uskokaa tai älkää, niin kyllä se ihan tosissaan saa ohjeistetun määrän sapuskaa.


"Voisiko tuon syödä?" Romeo Väinön ruokakupissa.

Myös rokotuksia käytiin hakemassa tuossa jokin aika sitten (12 vk:n rokotukset) ja enää muutamat viikot niin tulee lisää rokotuksia ja sitten suuntaamme Meilahteen, Rajasaaren koirapuistoon, riehumaan! Rokotuksenanto sujui loistavasti, vaikka sekä allekirjoittanut että perheen äiti olivat sitä kotona ennalta jännittäneet. Sopivasti kun tarjosi ahneelle Väinölle namipaloja, se ei huomannut lainkaan pistosta. Huh!

Pentukouluun pääsyäkin tässä jo kovasti odotellaan... ei nimittäin esimerkiksi tuo luoksetulo oikein onnistu vielä... naapureiden pihat kun ovat niin kovin mielenkiintoisia! Tassunanto sen sijaan on alkanut jo sujua, ehkä vähän liiankin hyvin, kun Väinö tahtoo sitä tarjota pyytämättäkin. Tiukkoina ollaan kuitenkin yritetty pysyä eli nannaa tulee vasta, kun Väinö toimii pyynnöstä (vaikkakin onhan se mukava unelmoida, että se muka lukisi ajatuksiamme..).



Vesi kiehtoo Väinöä kovasti. Kun kävelemme Vantaanjoen viertä, Väinö näyttää aina kovasti siltä, että olisi valmiina hyppäämään uimaan. Odottelemmekin nyt niin innolla kesää ja mökkireissua, että tilasimme PetNetStoresta vesilelusetin Väinölle. Onpahan sitten valmiina odottamassa, jos vaikka keväällä lämpimät säät pääsevät yllättämään. Koska uintikeikkoja ei kuitenkaan olla vielä pystytty toteuttamaan, olemme antaneet Väinön tutustua veteen pihalla vesiletkun ja kastelukannun avulla.




Kuten kaikki on myös serkkutyttö kovin ihastunut Väinöön. Niinpä kun serkun synttäripäivä tuli, päätimme paketoida lahjan oikein upeaan, persoonalliseen pakettiin. Eikä tarvittu muuta kuin valmislaatikko, tulostettu kuva Väinöstä ja hieman kontaktimuovia. Täytyy myöntää, että yksinkertaisuudessaan laatikko oli meidänkin mielestä niin viehättävä, ettei siitä edes meinannut raaskia luopua.




- laura

torstai 4. syyskuuta 2008

Väinöstäkö laivakoira?

Perheemme harrastuksiin kuuluu purjehtiminen. Niinpä ajattelimme, että Väinönkin on aika kokeilla tuota jaloa harrastusta. Ajattelimme, että ensin käymme tutustumassa veneeseen ja pelastusliiveihin ja vasta sitten on itse purjehduksen vuoro.


Väinö oli veneestä ihmeissään, mutta oikein reipas. Valitettavasti sunnuntaiksi ajateltu purjehdus kuitenkin peruuntui. Tuuli ei ollut mitenkään hälyttävän kova, mutta sää erittäin kylmä. Pelkäsimme, että Väinö vilustuisi ja niinpä me ”arkajalat” (= Väinö ja perheen emäntä) päätimme jäädä kotiin. Toivotaan, että vielä tänä syksynä tulee mukavia ja LÄMPIMIÄ säitä!

Tässä kuva Väinön sunnuntain lepohetkestä!


Väinö on saanut uuden kaverin; Miles 9 kk. Heistä tuli heti mitä parhaimmat kaverukset, vaikka aika rajusti leikkivätkin.








- Aila